Lupiini-hanke

Komealupiini on kansallisesti säädetty vieraslajiksi, joka tulee hävittää. Komealupiinin kukinto on terttumainen ja pitkä, ja se on väriltään useimmiten sinisen ja violetti, toisinaan myös vaalean punainen tai valkoinen. Komealupiini kukkii yleensä kesä-heinäkuussa, mutta se saattaa jatkaa kukintaa syyskuulle asti. Palko on ruskea ja harvakarvainen. Lehdet ovat pitkäruotiset ja sormilehdykkäiset. Juuristo on voimakas ja haaroittunut.

Punkalaitumen 4H-yhdistys sai Kainuun Ely-keskukselta rahoitusta Lupiini-hankkeeseen. Hankkeessa saadaan avustusta nuorten palkkaan lupiinien kitkennässä. Hankkeeseen kuuluu myös omarahoitusosuus, joka tarkoittaa talkootyönä komealupiinin kitkentää. Kun talkoolainen kitkee tunnin lupiinia, saa nuori tehdä kesätyönä lupiinin kitkentää 1,5 tuntia. Tarvitsemme siis jokaisen keräämään lupiinia.

Mukaan talkoolaiseksi ja nuorten työllistäjäksi pääsee ilmoittautumalla punkalaidun@4h.fi tai 0401872603 ja täyttämällä oheisen lomakkeen sekä palauttamalla sen Punkalaitumen 4H:lle. Muista ilmoittautua ennen kitkennän aloittamista, jotta osaamme arvioida nuorten työllistymistä.  Kolmelle ahkerimmalle hankeaikana kitkeneelle talkoolaiselle luvassa palkinto. Hankkeen kitkentäaika on 1.6.-3.7.2022. Hanke jatkuu myös kesällä 2023, jolloin suoritetaan uusintakitkentää ja tulosten tarkastelua.